4-tie
11/2003
Miksi kuljen,
kierrän maailmaa,
miksi kiertotähti kiertää saa
Miksen toisten lailla kotiin jää
Missä lienee tuulen määränpää
Agents & Jorma Kääriäinen – Miksi kuljen
sanat: Sauvo Puhtila
Miksi kuljen on kysymys, joka varmasti jokaisella liikkuvalla ihmisellä käy joskus mielessä. Mutta ne, joiden elämään lähteminen kuuluu säännöllisemmin, pohtivat sitä varmasti useammin. Miksi? Mikä pitää miehen tiellä, mikä saa naisen sinne? Joillekin se on yksinkertaista: lähteminen on toinen luonto, osa meistä on luotu kulkemaan. Toiset taas joutuvat riuhtomaan itsensä irti ensin kotoa ja reissun jälkeen autosta, jotkut eivät ole kotona kummassakaan ja lopulta eivät missään. Tässä kuvassa hahmottuu hämärtyvä ilta tuon tutun kysymyksen äärellä. Peilissä leijuu kuu. Pahin talvi on edessä, ja sen aikana tulee monta kertaa mietittyä tuota samaa kysymystä tuiskussa ja tuulessa, pakkasessa ja loskassa, peilijäällä ja umpihangessa. Miksi olen tämän silti valinnut ja joka päivä valitsen uudelleen? Jos kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa että kuljettaja ei ole säästynyt elämän kolhuilta. Ja takana joku kiitää henkilöautolla kotia kohti. Näin on arpa heitetty ja kortit jaettu.
